Juha Tapio julkistaa uransa ensimmäisen stadionkonsertin Tampereen Ratinassa

Kuva: Juha Tapio festivaalikeikalla kesällä 2019, kuvaaja: Niki Soukkio.

ELOSSA! -NIMEÄ KANTAVAN KONSERTIN LIPUT TULEVAT MYYNTIIN TIISTAINA 5.10.

Vastikään lähes kaksi vuotta kestäneen hiljaiselonsa uudella singlellä Valitsisin sut katkaissut laulaja-lauluntekijä Juha Tapio julkistaa uransa ensimmäisen stadionkonsertin. Tampereen Ratinassa järjestettävä jättikonsertti kantaa nimeä Elossa! ja järjestetään lauantaina 6.8.2022. Liput fanien hartaasti odottamaan tapahtumaan tulevat myyntiin viikon päästä tiistaina 5.10.2021 klo 9:00 osoitteessa www.lippu.fi/juhatapio.

”Tämä on ilta, jota olen odottanut pitkään ja viime aikojen palautteen perusteella en ole ainoa! Nyt kun olen aktivoitunut uuden musiikin kanssa muutenkin, olen todella tajunnut, kuinka kova ikävä mulla on ollut yleisöä ja vuorovaikutusta, musiikin jakamista yhdessä. Olen aivan innoissani tästä!”, hehkuttaa Juha Tapio.

Elossa! on viimeisimmän keikkansa loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla esittäneen Juha Tapion tähänastisen uran suurin konsertti. Yksi illan kantavia teemoja on yhteenkuuluvuus, jota myös stadionvalinta osaltaan heijastelee.
”Kaikki isot, areenaluokan keikkani olen tehnyt tähän mennessä pääkaupunkiseudulla, ja halusin tämän konsertin soittaa maantieteellisesti keskeisemmällä paikalla, sillä tämä keikka on kaikille”, kertoo artisti päätöksestään järjestää konsertti Tampereella. ”Tulee aivan varmasti ainutlaatuinen ilta, juhlitaan sitä, että saa olla yhdessä ja Elossa, ensi kesänä ei yhteislaulu ja -tanssi ole enää kiellettyä!”

MUKANA LAULAVAT FANIT UUDEN KAPPALEEN ESITTÄJÄTIETOIHIN

Tulevalla stadionkeikalla on myös ainutlaatuinen erikoispiirre: keikalla äänitetään kappale Juha Tapion seuraavalle albumille yhdessä fanien kanssa. Poikkeuksellisen asiasta tekee se, että kaikki kyseistä biisiä mukana laulavat henkilöt voivat päästä mukaan kappaleen virallisiin esittäjätietoihin – todennäköisesti ensimmäistä kertaa maailmassa.

”Vierailevat tähdet artistien levyillä on tietysti tuttu kuvio, mutta yleensä vierailijoita on muutamia, ja mun levyillä yksittäistapauksetkin ovat olleet harvinaisia. Nyt puhutaan kuitenkin aivan erilaisen kokoluokan tempauksesta: keikalla äänitetään siis uusi biisi, joka julkaistaan myöhemmin levyllä. Lauluun osallistuvat fanit saavat halutessaan nimensä mukaan esittäjätietoihin, joten levyllä voi olla jopa kymmeniätuhansia vierailijoita”, artisti paljastaa.

JUHA TAPIO – ELOSSA! -KONSERTTI
La 6.8.2022 Tampere, Ratinan stadion
LIPUT: Myyntiin tiistaina 5.10.2021 klo 9.00 osoitteessa www.lippu.fi/juhatapio
49,90 € / 59,90 € / 69,90 € / 79,90 € /89,90 €
Ostorajoitus 8 kpl /asiakas
Ratinan stadionin A1, A2, B-katsomo kokonaisuudessaan ja C5 -istumakatsomoihin sekä rajatulle alueelle seisomakatsomossa permannolla ei ole ikärajaa. Muiden istumakatsomoiden, VIP-lippujen sekä permannon seisomakatsomon, lukuun ottamatta rajattua sallittua aluetta permannolla, ikäraja on 18 vuotta. Kartta ja lisätietoa konsertin järjestelyistä osoitteessa www.lippu.fi/juhatapio ja www.nelonenmedialive.fi/juhatapio.

Seuraa Juha Tapiota: kotisivut / Instagram / Facebook

Konsertin järjestäjä: Nelonen Media Live